Utö - elämä tässä ja nyt

Turku Mindfulness ry järjesti perinteiseksi muodostuneen Utön keväiden retriitin Utössä. Saari on kaunis. Omalla tavallaan. Meren kohina ympäröi äänimaailman, muuttolinnut käyskentelevät poukamissa, aurinko pilkistää sumuverhon takaa, välillä lämmittäen siniseltä taivaalta.

Utö opettaa hetkessä olemista. Elämän ihmeen tunnistamista. Kaikki on ympärillämme. Ihminen - minä, sinä, hän olemme osa sitä. Elämä on meissä. Istuessa kalliolla tai laiturin nokassa voi konkreettisesti ymmärtää elämänsä pienuuden sekä valtavan mahdollisuuden. Kaikki ympärillämme oleva on, vaikka minua ei olisi. Se on elämä. Olen osa sitä, mutta miten?

Läsnäolon harjoittaminen ohjaa näkemään itsemme ja ympäröivän maailman. Läsnäolo on hetkessä olemista, siirtyen jokaisella askeleella, hengityksellä seuraavaan. Elämän ymmärtäminen herättää pohtimaan kuka minä olen, miksi ihminen (minäkin) olen ajautunut niin kauas elämästä. Symbioosista luonnon kanssa?

Itse. Kuka se on? Minä? Mutta enhän minä ole sama kuin itse? Läsnäolo-harjoituksissa itse tulee näkyväksi. Se on mielen sisäinen ääni, joka muistaa menneen ajan kompuroinnit ja varoittaa tulevista kaatumisista. Mutta meneekö se niin? Tiedämmekö tosiaan, mikä huomenna on totta vai teemmekö valintoja, mitkä pitävät samat, toisiaan toistavat rattaat pyörimässä?

Utön retriitillä olin hiljaisuudessa. On hienoa huomata kerta toisensa jälkeen, että emme tarvitse sanoja ollaksemme yhteydessä toisiimme. Meditaatioharjoitteet eri muodoissaan sekä hiljaisuus sitoivat meidät yhteiseen sykkeeseen. Kohtasimme toisemme hyväksyen, arvostaen ja ilman ennakkokäsityksiä.

Mistä on syntynyt erillisyys? Mitä se ihmiskunnassa saa aikaan? Miksi emme tee töitä sen poistamiseksi ja yhteyden löytämiseksi?

MiiA 💜

***

Mindfulness on kulkenut kanssani sen jälkeen kun 2020 kouluttauduin Mindfulness tunnetaitovalmentajaksi. Keho ja mieli - läsnäolo hetkessä. Tanssi ja kosketus 💜

Rosen-metodin peruskurssilla Frantsilassa

Kirjoitan opinnäytetyötä myönteisestä kosketuksesta parisuhteessa. Opiskelen Hämeen ammattikorkeakoulussa luontoympäristöt ja hyvinvoinnin kehittämisohjelmassa. Hakeuduin mukaan, koska halusin tehdä opinnäytetyön mikä käsittelee kosketusta. Nyt se on työn alla ja kirjoittamisen tueksi ilmoitin itseni Rosen-metodin peruskurssille, mikä järjestettiin maaliskuussa Frantsilla. Olen saanut Rosen-metodista kertovan kirjan ystävältäni Marialta ja lukenut sitä aikaisemmin. Sen lukeminen sai kyyneleet valumaan silmistä ja itseni heräämään; kosketus kuuntelee kehoa.

Kosketus tuntuu iholla, kehossa ja mielessä. Kosketus jättää aina jäljen -sanotaan ja se on niin totta. Emme voi koskettaa toista ihmistä tulematta samalla itse kosketetuksi. Kaksivuoroisuus on kosketus(aistin) suola ja ydin. Miten paljon voimme kertoa kosketuksen voimalla ja kuinka monta asiaa kuulla olemalla läsnä. On hetkiä kun pelkkä hipaisu kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja jolloin halaus lohduttaa enemmän kuin kauniit kirjoitukset. 

Kosketus on myös kaksiteräinen miekka. Kosketus tulee niin lähelle itseä. Se pääsee kosketuksiin sisäisen turvan ja luottamuksen kanssa. Kosketus pääsee läpi suojamuurien, jolloin sen väärinkäyttö voi rampauttaa syvän luottamuksen itseen ja muihin. 

Rosen-metodi on fysioterapeutti Marion Rosenin kehittämä kehoterapiamuoto, mikä auttaa tunnistamaan kehossa olevia jännityksiä. Jännitysten tunnistamisen kautta on mahdollista tulla tietoiseksi niiden takana olevista kokemuksista, tunteista ja ajatuksista. Tiedostaminen ja kehollisesta jännityksestä irti päästäminen voivat auttaa mm. löytämään uusia voimavaroja ja valintamahdollisuuksia.

Rosen-metodi -koulutus Frantsilassa oli mieleenpainuva. Osallistujia oli alle kymmenen ja lyhyessä ajassa meidän välillemme rakentui luottamuksellinen ja lämminhenkinen yhteys. Opettelimme tekemään Rosen-metodin mukaisia hoitoja ja tunnistamaan hoidettavassa ja itsessämme lihasjännityksiä ja hengityksessä tapahtuvia muutoksia.

Oma kokemukseni kehon viisaudesta vahvistui. Kehollani oli paljon sanottavaa. Lihasjännitykset avasivatkin kokemus- ja tunnemaailmaani. Kyyneleet valuivat poskille, minkä jälkeen tunsin kehossa vapautuneisuutta. Toisen ihmisen läsnäolo ja myönteinen kosketus tuntui hyvältä. Hän - tuntematon ihminen oli siinä hetkessä minua varten. Se antoi turvan tunteen. Viikonlopun jälkeen Rosen-metodin vaikutukset heijastuivat viikkoja eteenpäin. Tunnepuolella asiat selkiytyivät ja tunsin kehoni rauhallisemmaksi. 

Frantsilan Hyvän Olon Keskus antoi hienot puitteet itsensä kohtaamiselle, myönteiselle kosketukselle ja uusien ihmisten kohtaamiseen. Viikonloppu täyttyi ilosta ja kyynelistä. Aamu- ja iltameditaatiot olivat ilonen yllätysbonus ja jätti universaalin rakkauden lämmön sydämeen 💜

MiiA

Ystävyys johdattaa kosketuksiin itsensä kanssa

On ystävänpäivä. Monenlaiset ajatukset virtaavat. Sosiaalinen media on täynnä ystävyyden tärkeydestä muistuttavia postauksia - hyvä niin. Onhan ystävyys elämän tärkeimpiä ihmissuhteita. Muistan lukeneeni lauseen, että lyhytkin kohtaaminen toisen ihmisen kanssa voi jättää elämän kokoisen jäljen. Huolimatta siitä kuinka kauan tuon kohtaaminen kestää. Lohdullinen ajatus, että toinen ihminen voi olla merkityksellinen vaikka hän olisi elämässäni mukana vain pienen hetken. 

Kuva: Pixabay

Olen onnellinen siitä, että olen saanut kokea elämässä erilaisia ystävyyssuhteita. Ne, joista olen joutunut syystä tai toisesta luopumaan kulkevat vieläkin matkassani. Muistoissani ei pyöri syyt niiden päättymiseen vaan ne elämän makuiset hetket, joita sain heidän kanssaan kokea. Ystävyyssuhteita miettiessäni tunnen samanaikaisesti iloa ja surua. Yksi elämäni tärkeimmistä ystävyyssuhteista päättyi yli toista vuotta sitten. Ystävyyden päättyminen on jättänyt syvän kaipuun ja surun. Siitä lupuminen on todella vaikeaa ja siksi tunnen vahvaa surua sitä miettiessäni. Ystäväni oli ihminen, jolle jaoin isoja osia elämästäni. Hänelle puhuin arjen haasteet, elämän myllerrykset ja sieluni kuiskaukset. Hän kuunteli ja oli läsnä. Olin sitä vastavuoroisesti hänelle.

Ystävyyssuhde on herkkä, kaunis ja syvä kokemus ja olemassa olollaan ainutlaatuinen. Ystävyys on omanlainen, persoonallinen ja siksi hauras katoamaan. Tänään olen istahtanut miettimään sekä ystävyydestä luopumista, että olemassa olevien suhteiden hoitamista. Jostain luopuminen tuo samalla tilaa ja antaa mahdollisuuksia kasvaa ja löytää itsestään jotain uutta. Olemassa olevat ihmissuhteet ovat arvokkaita ja niistä tulee pitää huolta. Haluan ajatella, että jokainen kohtaamamme ihminen tulee tiellämme vastaan tarkoitksesta; kertomaan jotain, opettamaan jotain tai ohjaamaan johonkin suuntaan. Juuri siinä hetkessä emme aina tiedä, eikä ole tarkoituskaan, mikä on toisen ihmisen merkitys omalla elämän polulla. Joskus se on kasvumatka johonkin tiettyyn pisteeseen asti, toisinaan se saattaa olla lyhyt töytäisy kohti jotain uutta. 

Tunnen syvää kiitollisuutta kohtaamistani ihmisistä - ystävistä. Olen ihmisenä epätäydellinen, rikkinäinen ja rosoinen. Tietoisuus siitä, että elämääni mukaan astuneet ystävät - kanssakulkijat resonoivat tarkoituksellisesti johonkin osaan itseäni ja täydentävät epätäydellisyydessäni, antavat minulle kokemuksen jostain elämää suuremmasta. Ne ovat läsnäolon hetkiä ystävien kanssa. Niissä hetkistä saattaa syntyä tunne ja kokemus siitä kuin jokin liikahtahtaisi sisällä. Niissä hetkissä havahtuu oman elämän pienuudesta. Olemme kaikki osa isoa kokonaisuutta, johon oma ymmärrys ei riitä, mutta johon luottamalla tietää kulkevansa oikeaan suuntaan. Olkaamme toinen toisillemme ystäviä - edes pienen hetken. Ystävyys johdattaa kosketuksiin itsensä kanssa. <3

MiiA

Voimaa ja lepoa

Kirjoitin tänään henkilökohtaiselle Facebook-sivuilleni seuraavan tekstin ja haluan sen julkaista myös täällä blogin puolella. Viime aikaisissa postauksissa olen käsitellyt lepäämistä konkreettisten tekojen kuten restoratiivisen joogan ja meditaation kautta, mutta myös arjen ja asenteen muuttamista sitä tukevaksi. Psykologinen joustavuus on alkanut kiinnostaa, ja tänään pieneltä osin nämä kaksi asiaa linkittyivät teoriasta tavoitteiksi. 

Kirjoitin restoratiivisen joogan kokmeuksesta seuraavasti:

 Loppuvuodesta tapasin sattumalta henkilön, jonka kanssa tuli puhetta palautumisesta. Hän suositteli restoratiivista joogaa, ja löysinkin Turusta koulutetun ohjaajan Kirsin @saivoyoga  Tänään osallistuin kahden tunnin lepohetkeen ja kyllä - se tuntuu niin hyvältä.

Päivittäin tarvitsemme lepoa. Yöunet ovat tärkeä osa palautumista ja on tärkeä pitää kiinni siitä, että päivittäinen unen saanti pysyy + puolella. Yöunien lisäksi päivän mini-hetket lepoa ovat tärkeitä. Kokoaikainen ärsyketulva, työt ja monet harrastukset, minuutilleen sovitut aikataulut kuormittavat kehoa ja mieltä. Aina ei edes huomaa kuinka väsynyt keho on, ennen kuin se ilmoittaa painavin merkein, että on syytä höllentää kaasujalkaa. Itselläkin jäi poljin vielä pohjaan, vaikka olisi pitänyt keventää menoa.

Restoratiivinen jooga on yksi hyvä tapa opetella ja opettaa keho ja mieli lepäämään. Mieli voi joskus jopa olla sitä vastaan ja kertoa kymmenen hyvää syytä jatkaa totutulla tavalla eteenpäin. Syitä voivat olla omat ja muiden odotukset, häpeä ja alisuoriutumisen pelko.

Restoratiivisessa joogassa asanat ovat pitkiä ja niiden tavoitteena on saavuttaa syvä ja tietoinen lepotila. Tuntuu hyvältä kääriytyä peiton alle ja antaa aikaa kehon kuunteluun. Tänään avautui jotain syvältä sisältä. Hengitin, kuuntelin ja otin vastaan. Kotiin ajaessa mietin psykologisen joustavuuden omistautuminen-osaprosessia. Haluan omistautua kehoni kuuntelulle ja levolle 

Positiivisen palautteen antaminen on tärkeää. Olen laittanut merkille konkreettisen, pienen asian, mikä on muuttunut alkuvuoden aikana: arjen kiire on vähentynyt. Aikaisemmin olin palavereissa ja tapaamisissa minuutilleen kun aika oli tai kolme minuuttia totutusti yli. Nyt olen ollut muutaman minuutin aikasessa, mikä tuntuu hyvältä. Se on itselleni konkreettinen esimerkki siitä, että olen muuttanut suhtautumista asioihin, mikä näkyy myös toiminnassa. 

MiiA

Anna keholle aikaa, ilman mitään vaatimuksia

Luin Naiseuden Voima uutiskirjettä, jossa oli seuraava lause: "Anna keholle aikaa, ilman mitään vaatimuksia". Tämä lause resonoi vahvasti. Huomaan usein pohtivani sitä, milloin kehoni on täysin palautunut ennalleen. Havahdun usein kysymykseen: kuinka kauan tähän prosessiin menee aikaa? Olen siis tulevassa, vaikka tärkeintä olisi keskittyä tähän hetkeen. Niin helposti mieli asettaa odotuksia, vaatimuksia, takarajoja ja tavoitteita.  Pohdin myös omaa osuuttani siihen, että kehoni on jumissa. Milloin huomasin oireet? Miksen tehnyt mitään asialle, vaan menin eteenpäin? Olen tässä syyllistävässä pohdinnassa menneessä, johon siihenkään en pysty enää vaikuttamaan. 

Kuva: Pixabay, 

Etsin ymmärrystä ja tietoa palautumisen keinoista minkä vuoksi osallistuin Mikko Törmälehdon Psykologiset taidot palautumisessa -webinaariin (Life Coach Academy). Webinaari käsitteli palautumista psykologisen joustavuuden näkökulmusta. Psykologinen joustavuus kuuluu Hyväksymis -ja omistautumisterapian (HOT) kenttään ja siinä keskeistä on tietoinen läsnäolo ja tilanteen mukaan toiminen joustavasti niin, että toiminta tukee omaa arvomaailmaa. 

Psykologisen joustavuuden mallin on kehittänyt yhdysvaltalainen psykologi Steven Hayes. Mallin sisältää kuusi (6) eri osa-aluetta, jotka Törmälehto havainnollisti timanttikuvan kautta. Niitä ovat: merkityksellisyys, omistautuminen, havainnoiva minä (kyky havainnoida ajatukset ja tuntemukset), mielen kontrollin heikentäminen (opitaan irtautumaan omista ajatuksista, läsnäolevasti olla hetkessä), hyväksyntä (kyky ottaa vastaan myös epämukavia tunteita) ja yhteys nykyhetkeen (havainnointi-läsnäolo-hyväksyntä).

Kuva2: Psykologisen joustavuuden kuusi osa-aluetta (Työterveyslaitos, n.d.)

Webinaarin itseä resonoiva toteamus oli, että ihminen ei voi panostaa kaikkee  100 % koko ajan. On tärkeä tunnistaa itselle tärkeät arvot ja osa-alueet ja kulkea niitä kohti. Teen itse oman elämän tärkeät valinnat, ja sen vuoksi valintojen on tärkeä olla linjassa omien arvojen kanssa. Luentoa kuunnellessa huomasin, että olen laiminlyönyt itselle tärkeille asioille omistautumisen. Olen karsinut niitä pois ja tilalle on tullut sellaista, mikä ei palvele mun kokonaisvaltaista hyvinvointia. Nyt onkin tärkeä pysähtyä miettimään oman elämän arvoja. Pysähtyminen on tullut oikeaan kohtaan muistuttamaan siitä, että kirkastaisin itselle tärkeät asiat ja huomaisin, että olen menossa väärään suuntaan.

Stressistä ei pääse pakoon, eikä ole tarkoituskaan. On opittava tunnistamaan milloin stressi asettuu itseäni vastaan, ja onko sen taustalla teot omia arvoja ja tärkeitä osa-alueita kohtaan. Kehoni on tuonut minut sellaisen asian äärelle, minkä ratkaiseminen ei ole kiinni siitä mitä teen, vaan siitä että olen. Kuuntelen ja annan aikaa. 

MiiA

 Lähteet:

Törmälehto, M. (2024) PSYKOLOGISET TAIDOT PALAUTUMISEN TAUSTALLA -tallenne. https://www.lifecoachacademy.fi/ilmaiset-valmennukset/psykologiset-taidot-palautumisen-taustalla/

Työterveyslaitos. (n.d.) Motivaation ja käyttäytymisen muutoksen tukeminen. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/liike-ja-mieli/motivaation-ja-kayttaytymisen-muutoksen-tukeminen

Elämä on ylikuumentunut

Talvipäivien kirjas valo ja taivaan rannan sininen kajo - uovat tunnelman ja  hetken, johon on miellyttävä jäädä olemaan. Ennätyksiä paukkuvat pakkaset puolestaan kutsuvat takkatulen ääreen kuuma kaakoamuki kädessä ja villasukat jalassa. Aikaisemmin olisin asettanut kuluvalle päivälle monta askaretta ja puuhaa, mutta nyt yritän opetella vähentämään. Olen asteittain alkanut tunnustaa itselleni, että olen rakentanut elämästäni hektisen. Mielenkiintoisia asioita, kiinnostavia tapahtumia on paljon ja  ihania ihmisiä, joiden kanssa olen halunnut olla. Näiden lisäksi työelämässä ammatillinen kehittyminen, tutkinto-opiskelun kautta osaamisen kehittäminen, hyvinvoinnista huolehtiminen, lapsiperheen arkiset jutut sekä parisuhde. Onhan sitä siinä. Minua on varoiteltu burnoutista, muistuteltu rauhoittumisesta ja herätelty totaali pysähtymisellä. Olen todennut, että kaikki on hyvin. Nukun hyvin ja asiat ovat tasapainossa. Ei huolta. Kunnes nyt, keho ei pysy enää mukana. Se tarvitsee lepoa. Muutakin kuin yöunta. 

Kuva: Pixabay

Tällä viikolla löysin Työterveyslaitoksen artikkelin: Elämä alkaa ylikuumentua (2020, s.12). Luin sen useampaan kertaan, sillä se kuvasti sitä tilannetta jossa juuri nyt olen, sekä sitä mihin yhteiskuntamme on vääjäämättä ajautumassa. Ylikuumentumiseen. Elämäni on ylikuumentunut, mutta niin on monen muunkin. Elämästä on rakennettu ristiriitaisuuksien näyttämö, jossa rajattomat mahdollisuudet, elämän eri osa-alueiden merkityksellisyyden laajentuminen ja tasavertaistuminen sekä ylipursuava tiedontuotanto ovat repeämässä liitoksistaan. Mieli haluaa kaiken: olla mukana kaikessa merkityksellisessä ja kokea kokoajan jotain uutta ja hohdokkaampaa. Monet asiat ovat samanaikaisesti tärkeitä, ja jokaiselle niistä haluaa repiä aikaa 24 tunnin aikaikkunasta. Oman kehoni kautta olen ymmärtänyt, että kaiken kokeminen, tekeminen ja kehittäminen ei ole vain mahdollista. Asioita on karsittava. Elämän merkitys on jotain muuta. Egoni - sisäinen ääni kuitenkin muistuttaa mihin kaikkeen olen pystyin aiemmin ja kertoo, että ei siitä tarvitse luopua. On kuitenkin luotettava kehon ääneen, joka kertoo, että liika on liikaa ja nyt on uuden aika. Keho on viisas - kuuntele mitä sillä on sanottaa.

Haluan kuunnella kehoani ja auttaa ylivirittynyttä hermostoani rauhoittumaan. Varasin ajan jäsenkorjaajalle, joka on tuttu jo pitkältä ajalta. Kerroin hänelle kehoni ylikuormituksesta ja siitä, että nyt on pysähtymisen aika. Tunnin kestävän hoidon aikana kyyneleet valuivat poskille. Oli vaikuttavaa tuntea kehon avautuvan edes hieman. Kosketuksella on suuri voima. Hoidon jälkeen jäsenkorjaaja sanoitti minulle sen jumitilan, mikä kehossani on ja sen kuuleminen oli todella lohdullista. Toinen ihminen todensi sen, minkälaiseksi koen kehoni. 

Työterveyslaitoksen artikkelissa elämän ylikuumentumisen ratkaisuna nähdään elämän yksinkertaistamista. Tulemme olemaan siinä tilanteessa, että joudumme tekemään valintoja. Myönteisten päämäärien voimallinen tavoittelu kääntyy tietyn optimaalisen pisteen jälkeen itseään vastaan. Ylikuumentumisen vaihtoehto on elämän yksinkertaistaminen ja rauhoittaminen. Mahdollisuuksien viidakossa näiden päätösten tekeminen ei ole yksinkertaista eikä helppoa. Se on uuden opettelua ja arvojen uudelleen asettamista. 

MiiA

Lähde:  Työterveyslaitos.  Hyvivointia työstä 2030 -luvulla; Skenaarioita suomalaisen työelämä kehityksestä. 2020.

Keho on viisas

Keho on viisas, kuntele mitä sillä on sanottavaa. Olen tuntenut kehossani väsymyksen jo pidemmän aikaa, mutta sinnitellyt eteenpäin. Tänään syksynä hakeuduin lääkäriin, sillä tuntin oloni huonovointiseksi. Stressi - se tämän päivän vitsaus oli asettunut kehooni. Lääkärin neuvoja noudattaen, ja omaa kehoa kuunnellen jätin syksyllä monet menot ja harrastukset. Keskityin työpäivien jälkeen lepoon ja kotoiluun. Useammat käsityöt valmistuivat ja lapsille ja perheelle oli enemmän aikaa.

Mieli on hassu, se kertoo monenlaista tarinaa. Harrastuksista jättäytyminen oli vaikeaa, sillä mieli olisi halunnut kehon menevän vielä eteenpäin. Vaikka mieli ja keho ovat yhtä, ne eivät aina ole samalla puolella. Sen opin nyt. Mieltä ohjailee niin monet eri asiat - mieliteot, tavoitteet, pyrkimykset, halut ja rajattomuus. Luulin osaavani ankkuroida itseni läsnäoloon ja olemisen merkityksellisyyteen. Siivotessani kalenteria huomasin, että minäkuva rakentuu tekemiselle: missä olen, mitä teen, mihin osallistun, mihin pyrin, mitä tavoittelen. Kaikki se orientoituu kohti huomista. Tämän hetken merkitys ja olemisen arvo, sitä en ollut sisäistänyt. Nyt on sen opettelun aika. 

Kehoni kaipaa lepoa. Yöunet eivät palauta, sillä kehoni on jumissa. Loppuvuodesta tutustuin restoratiiviseen joogaan. Kävin muutamalla tunnilla ja mielelläni menen uudestaan. Ostin restoratiivisen joogan opettajani Kirsi Saivosalmen kirjan Levon vallankumous. Sen ensimäiset lauseet herättelivät minua ajattelemaan missä olen menossa. Mikä on se totuus jota seuraan, ja minkä vuoksi kehoni on väsynyt? Mihin olen kadottanut luonnollisen elämänrytmin toiminnan, hellittämisen ja levon tasapainossa? Tunnen olevani pisteessä, mikä tarjoaa kaksi suuntaa; vain toisen sydän tunnistaa oikeaksi. Nyt on minun aikani opetella hellittämään ja luottamaan.

Lepo ja palautuminen. Haluan kutsua ne osaksi jokaista päivää. Ulrica Nordberg kannustaa Tietoisesti tasapainoon -kirjassaan aktiivisesti elvyttämään sisäistä voimaa huolehtimalla palautumisesta. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä haluan kirjoittaa juuri nämä sanat, jotta se minkä asetan tärkeäksi vahvistuu nyt ja seuraavina päivinä. 💜 

MiiA