Rakkaudesta

Uskaltaudun kirjoittamaan rakkaudesta. Yksi elämän suurimmista mysteereistä, joten ei ole helppo pukea ajatuksiaan sanoiksi. Olen harjoittanut mindfulnessia puolisen vuotta aktiivisesti. Ajatusmaailmani on saanut vahvistusta sen myötä. Tässä kirjoituksessa lähestyn rakkautta mindfulnessin näkökulmasta: se mikä on tässä hetkessä, on olemassa. 

Mindfulnessopettajani Maria mainitsi yhdessä koulutuspäivässä siitä, miten ajatuksemme rakentavat toisesta ihmisestä, asioista ja ilmiöistä tarinan. Näemme asiat ja ihmiset oman kokemuksen, tulkinnan ja mielikuviemme kautta. Muodostamme kuvan: mitä ja minkälaisia he tai ne ovat.

Marian herättämän ajatuksen saattelemana olen miettinyt, että miten rakkaus näyttäytyy mielikuvien ja hetkessä olemisen kehyksessä. Pystymmekö ja osaammeko rakastamaan toista ihmistä sellaisena kuin hän on, vai rakastammeko sittenkin sitä mielikuvaa, jonka olemme hänestä luoneet? Ja koska viimeksi päivitimme tuon mielikuvan? Tässä hetkessä, viikko sitten vai jo vuosia aikaisemmin?

Ollessamme erillään toisesta ihmisestä, saatamme suunnitella yhteistä tulevaa iltaa, viikonloppua tai loma-aikaa. Luomme ajatuksissa illuusion siitä mitä odotamme tapahtuvan. Kun tuo hetki koittaa, saatamme kohdata pettymyksen: hän ei ollut, sanonut, tehnyt tai kokenut asiaa samalla tavalla kuin olin mielessäni asian kuvitellut menevän. Koemme pettymyksen. Mikä pettymyksen tuotti? Toinen ihminen vai mielikuvamme hänestä ja tulevista tapahtumista?

Ajatuksemme ovat kuvia, lauseita ja sanoja. Ympäristömme ruokkii ajatuksiamme. Katsomme elokuvia, tv-ohjelmia ja seuraamme sosiaalista mediaa. Monesta kanavasta tulvii informaatiota: jäsennämme ja rakennamme niiden palasista omia unelmiamme. Ulkoapäin tulevat kuvamaailmat eivät aina ole koko totuus. Uskomme kuitenkin siihen mitä näemme. Emme välttämättä osaa tai halua kuvitella ja luoda asioita joita emme näe. Näemme täydellisiä lomapäiviä, ihania kokemuksia ja saavutettuja unelmia. Mitä on näiden kauniiden kuvien takana?

Miten tämä pohdinta kuvista liittyy rakkauteen? Ajattelen, että kun tulemme tietoiseksi itsestämme ja omista tunteista ja ajatuksista, pystymme paremmin erottelemaan sen, mikä on totta siinä hetkessä ja mikä on mielikuvien tuotetta. Ihmissuhteessa tämä kuvastaa tietoisuutta sille, että minä itse ja tuo toinen ihminen muuttumme koko ajan. Elämä on muutoksessa niin ihmisen sisäisenä kokemuksena, että ulkoapäin.

Siinä missä omat kokemuksemme ei ole sama kuin me itse, ei myöskään toisesta ihmisestä luomamme kuva ole hän. Jokainen kokemus, ajatus tai tunne muuttaa meitä. Olemme alati muuttuvia kokonaisuuksia. Miten voimme tuntea ihmisen kun oma ja hänen maailmansa ovat alati muuttuvat? Kun sanomme, että rakastan sinua, mitä oikeasti rakastamme? Tunnemme jonkin osan hänestä: ehkä sen johon tutustuimme tavatessamme tai ehkä sen, mikä tuli näkyväksi kun viimeksi keskustelimme.

Odotukset saattavat määrittää tiedostamattamekin olemassaoloamme. Toimimme täyttääksemme sitä odotusten luomaa paikkaa, joka ihmiset meistä rakentavat. Haluamme tulla hyväksytyksi. Mitä tapahtuisi jos voisimme olla vapaita elämään omana itsenämme eikä niistä odotuksista tai maailmankuvista käsin, josta olemme alkaneet elämäämme rakentaa. Mitä jos meillä olisikin kaikki ne mahdollisuudet laatikon ulkopuolella?

Rakkaus on vapautta tuntea itsensä kokonaisena, ilmenentää itseään sellaisena kuin olen ja tulla rakastetuksi niin kuin jokainen hetki olisi ensimmäinen. Rakastaminen on sen hyväksymistä, että ihminen vierelläni muuttuu ja kiinnostusta ja halua oppia tuntemaan tämä kokoajan uutta oppiva, tunteva ja kokeva ihminen. "Mitä sinulle kuuluu tänään, Rakas?"

Rakkaus on oleva hetkessä. Kohdatessa kumppanimme, ystävämme, lapsemme aina uusin silmin: ilman ennakkoajatuksia, valmiita olettamuksia. Tällöin voimme rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Joka hetki ainutlaatuisena ja kokonaisena omana itsenään. Silloin meillä kummallakin on mahdollisuus olla se keitä me olemme. 

MiiA

Nuotion loimussa tarinat elävät

Voimaeläin, voimakivi tai voimapaikka - pysähdyn jokaisen sanan kohdalla ja mieleeni tulee vahva kuva omasta voimaa antavasta elementistä. Palaan niiden luokse kun tarvitsen tukea, viisautta, rauhaa ja rohkeutta. 

Yksi voimallisista elementeistä itselleni on sukuni tarina. Se, jonka olen kuullut isoäidiltäni hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Se on tarina, johon olen yhdistänyt luottamuksen elämään. Sodan jälkeen jäljellä oli torppa ja kolme lusikkaa. Hän uskoi parempaan huomiseen. Yhdessä isoisäni kanssa he lähtivät rakentamaan elämää: kotia, perhettä ja maata. Omalla panoksellaan. 

Sukuni tarina luo minussa uskon siihen, että elämä on elämisen arvoista. Isovanhempani luottivat, että he pystyvät tarjoamaa omille lapsilleen turvallisemman ja eheämmän tulevaisuuden, mitä heillä itsellä oli ollut.

En tiedä missä menee tämän tarinan totuus ja missä menee mielikuvitukseni rakentama illuusio. Tarina antaa kuitenkin itselleni voimaa, sillä tiedän elämän olleen hyvin erilainen 95 vuotta sitten. Arki oli muuta kuin mitä tässä ajassa elämme. Elettiin kädestä suuhun. Työtä tehtiin eläkseen - kirjaimellisesti. Työ oli konkreettista ja näkyvää. Työ oli ruumiillista ja fyysisesti raskasta.

Luin jokin aika sitten Teemu Syrjälän Facebook-päivityksen, jossa hän avasi ajatuksiaan nuotiotulen voimasta ja sen ympärillä olevan valon ja varjon sylistä. Nuotiot läpi ihmisen historian ovat ottaneet kantaakseen ihmisyyden salat ja sukupolvien tarinat. Nuotion ympärillä on jaettu kokemuksia ja viisautta. Koettu erilaisia tunteita: itkut ja naurut. Nuotio on yhdistänyt sukupolvia. 

Syrjälän kirjoituksessa minua herätteli ajatus siitä, miten nuotio on ollut aikoinaan paikka, jonka äärellä on kerrottu sukujen tarinat. Jaettu kokemuksia ja viisautta läpi sukupolvien. Vieläkin nuotiotulen äärellä yhdistyvät mennyt ja tuleva. Se on paikka, jossa voi kuulla ja tulla kuulluksi.

Iltanuotion leimussa voi piiloutua valon ja varjon syleilyyn. Voi tuijottaa tulta ja todeta elämän jatkumon. Voi olla hiljaa ja kuunnella mielen tarinoita tai hiljentyä sielun syvyydelle. Voi kuunnella vastaapäätä istuvan kulkijan tarinaa ja antaa kertomuksen kolahtaa syvälle niin, että kyynel valahtaa silmäkulmasta. Voi rohkaistua avaamaan sielunsa syvimmät tuntemukset ja raastavimmat kokemukset ja saada osakseen myötätuntoa.

Tarinat ovat merkityksellisiä. Sukuni tarina voimaannuttaa ja luo uskoa silloin kuin en tiedä mitä kohti mennä. Epäilyksen hetkellä voin palata taaksepäin ja löytää voimaa siitä epätietoisuudesta jota isovanhempani elivät. He elivät elämäänsä tehden sen minkä tiesivät tärkeäksi. Joskus varmasti myös sen mikä oli pakko.

He kirjoittivat itse elämänsä tarinan, mikä syntyi elämällä. Syrjälä nostaa tekstissään esiin huomion siitä, että nykyään tarinamme tulee ulkoa päin. Katsomme ja kuuntelemme televisiota, sosiaalista mediaa ja rakennamme niiden kautta sitä elämää, jonka uskomme olevan totta. Kerromme asioista mitä tapahtui jossain muualla kuin omassa elämässämme. Mitä tapahtuu sisällämme. Se tarina jää vieraaksi. Nuotiotulen äärellä on ollut ja on tänäkin päivänä paikka kuunnella, tulla kuulluksi ja tuntea tarinan voima sisällään. Minkälainen on sinun tarinasi? Mistä sinä ammennat voimasi?

MiiA

Tarina syntyy sisäisen äänen kuuntelusta

Tarina saa hymyn huulille. Tarinassa kaikki on mahdollista. Tyttäreni kertoi äidinkielen kirjoituksestaan. Miten annetut aiheet eivät kiinnostaneet, vaan hän valitsi omansa. Kirjoituksesta tuli niin hyvä, että opettaja luki sen koko luokalle. Tarina kertoi kahvikupista.

Istun lattialla kuten niin usein aamuisin. Yhteys maahan - kannattelee ja antaa tukevan alustan. Tämän aamun meditaatio harjoitti hellittämistä. Perhe alkaa heräillä kokoontuen olohuoneeseen. Siitä alkaa tarina. Jäänkö kuuntelemaan mitä toisilla on kerrottavanaan? Miten he heräävät alkavaan päivään ja mitä ajatuksia uusi päivä heissä herättää. Uskallanko vain hengittää ja antaa hiljaisuuden ympäröidä meidät pian sarastavaan aamuun? Kuuntelenko hiljaisuudesta syntyvää tarinaa? 

Tuo aamuinen kertomus herätti itsessäni iloa. Lapsen rohkeus valita oman tarinansa aihe. Kirjoittaa siitä, mikä innosti häntä. Lopputulos oli hyvä ja opettajakin luki sen ääneen. Tarinan aiheella ei ollut väliä. Hyvä tarina syntyi innostuksesta ja luottamuksesta omaa ääneen. 

Sen on elämä vuosien varrella minulle opettanut. Oman äänen kuuntelu on kaiken kantava voima ja samalla niin hauras taito, minkä niin helposti kadottaa ympäröivien äänten sekamelskaan: ympäristön asettamiin odotuksiin, muiden ihmisten tarpeisiin ja totuttuihin tapoihin. 

Oman sisäisen äänen kuuntelu vaatii myös rohkeutta. Uskallanko kuunnella sisäistä ohjausta ja tulla näkyväksi sellaisena kuin olen? Valita polun jonka tarinan kertominen inspiroi. Tarinan, josta tulee niin hyvä, että se inspiroi muitakin. Vai valitsenko valmiiksi annetun tarinan? 

Ihailen niitä, jotka uskaltavat elää oman sisäisen äänen ohjauksessa. Heistä huokuu ilo ja rauha sekä luottamus. Heillä on se jokin, ainutlaatuinen suhde elämään. Voimaan, joka mielestäni tekee elämän merkitykselliseksi. Voimaan, jota etsin.

MiiA

Pidän huolta itsestäni

Ikkunasta näkyy pimeää. Ohi kulkevan auton valokeilat osoittavat tietä, mutta hetken kuluttua sekin katoaa. Ikkunasta heijastuu omakuva sekä olohuone, jonka lattialla istun. Ulkona oleva pimeys kääntää huomion sisäänpäin. Mitä on tässä ja nyt?

Aamumeditaation jälkeen kirjoitan yleensä huomioita ja ajatuksia päiväkirjaan. Haluan herätä aikaisin ja olla omien ajatusten, ideoiden ja tuntemusten ympäröimä. Tänään kirjoitin päiväkirjaan kysymyksen: miten pidän huolta itsestäni?

Viimeiset yhdeksän kuukautta ovat vaatineet itseohjautuvuutta. Työ-, koulu- ja vapaa-ajalla tehtävien sisällöt ovat laajentuneet. On tarvinnut ottaa käyttöön uusia teknisiä laitteita ja toimintatapoja, jotka omalta osaltaan ovat vieneet aikaa ja energiaa. Henkilökohtainen vastuu on lisääntynyt samalla kun yhteisöllisyys: yhdessä tekeminen ja kokeminen ovat vähentyneet. Eristäytyminen työ- ja harrastusyhteisöistä ovat tuoneet mukanaan yksinäisyyden kokemuksen.

Välillä on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja toivoa, että jokin kannattelee. Niissä hetkissä olen opetellut sanomaan ääneen, että tarvitsen halausta: syliä, mikä jakaa tuntemukseni siinä hetkessä. Läheisyyden ja läsnäolon merkitys ihmissuhteissa ovat korostuneet. Myös luottamuksen kasvattaminen jotain suurempaa kohtaan on lisääntynyt. Olen tietoisesti harjoittanut antautumista niiden asioiden kuljetettavaksi, jotka ovat jonkin suuremman käsissä.

Vuoden aikana olen pysähtynyt miettimään niitä asioita jotka antavat itselleni voimaa ja joista nautin: perhe, luonto, tanssi, lukeminen, kirjoittaminen, ystävät ja käsityöt. Miten nämä asiat näkyvät arjessani? Näkyvätkö? Miten saisin ne edes pienten hippusten lailla osaksi päivääni? Yhden silloin ja toisen tällöin. 

Nyt vuodenvaihteen aikana nämä itseä ravitsevat asiat ovat nousseet pintaan. Vallitsevan tilanteen johdosta olen tarkastellut omia mielenkiinnon kohteita uusista näkökumista: Miten pidän huolta itsestäni? Miten tasapainotan ulkoiset odotukset ja sisäiset tarpeet? Omien voimanlähteiden tunnistaminen on oma prosessinsa. Mitkä asiat inspiroivat minua? Mille asialle haluaisin antaa enemmän tilaa elämässäni? Mistä asiasta olisi vuorostaan hyvä luopua? Tässäpä pohdittavaa näin vuoden alkuun 😊 

MiiA

Lahjaksi aikaa ja yksi halaus

Juhlahumun keskellä ehditkö hengähtää? Maistella suklaan makua, tuoksutella joulun tuoksuja, kuunnella keskusteluja ympärilläsi tai kuunnella joululauluja? Ehditkö olla ja hengittää? 

Aloitin syksyllä Mindfulness tunnetaitovalmentaja -koulutuksen. Olen ottanut tietoisen askeleen tutustuakseni omaan sisäiseen maailmaani. Nyt näin joulun alla, pitkän syksyn päätteeksi, olen miettinyt läheisyyttä. Toisen ihmisen läsnäolon merkitystä oman hyvinvoinnin kannalta. Olen kaivannut keskusteluja - ajatonta ajatusten jakamista. Tanssia - iloa ja riemua, syviä tunteita. Halauksia - viestiä siitä, että toinen on tärkeä: luottamusta ja välittämistä.

Muutama viikko sitten halasin ystävää. Henkilöä, johon olen saanut tutustua lähemmin tämän syksyn aikana. Vasta hiljan olemme jakaneet yhteisen harrastuksen, jonka parissa on ollut aikaa jutella ajankohtaisista polttavista puheenaiheista sekä hiljentyä syvien tunteiden ja kokemusten äärelle. 

Kotiin lähtiessä halasimme. Lupaa kysymättä, sponttaanisti ja ystävällisesti. Halasimme kuten ystävien kesken on joskus tapana: kursailematta, sponttaanisti. Kaunis teko ja itselleni merkittävä hetki huomata, miten olin kaivannut halaamista. Toisen ihmisen oloa lähellä.

Halaus on hyvin voimaannuttava teko silloin, kuin se tapahtuu kahden toisensa tasavertaisesti kohtaavan ihmisen kesken. Siinä molemmat avaavat oman tilansa toiselle.  Halauksessa voi aistia ja tuntea monenlaisia asioita: onko toinen läsnä, onko hän varautunut vai rento, onko halauksessa mukana jokin tunne tai asia. Tämä kyseinen hetki antoi itselle voimaa. Siinä hetkessä oli läsnä välittäminen ja kiitollisuus.

Halauksessa kosketamme toisiamme. Myönteinen halaus ja kosketus puolestaan rentouttavat niin kehoa kuin mieltä. Hyvän olon tunne lisääntyy ja stressitaso laskee. Kosketus on tärkeä aisti. Se välittää meille paljon tietoa ympäristöstä, jossa olemme. Pinnoista, materiaaleista, lämpötilan eroista. Kosketuksella tulemme tietoiseksi siitä mitä ympärillämme on ja missä itse olemme. Se myös välittää ja herättää tunteita. Myönteinen kosketus mahdollistaa näkyväksi ja kohdatuksi tulemisen.

Ajassa, jossa olemme nyt, on toivottavaa pitää etäisyyttä toisiimme. Tänään - jouluaattona voit antaa itsellesi lahjaksi aikaa ja tietoisen halauksen.

Meditaatio

Istahda johonkin paikkaan niin, että voit tuntea olosi mukavaksi.

Aseta jalanpohjat tukevasti lattiaa vasten ja pidä selkä ryhdikkäänä.

Hengitä kolme kertaa syvään: tunne sisään- ja uloshengitys nenän, rintakehän tai vatsan alueella.

Ota itseäsi kämmenistä kiinni ja hiero niitä kevyesti toisiinsa. 

Voit tunnustella miltä kätesi tuntuvat: pehmeiltä, kuivilta, kylmiltä, lämpimiltä vai joltain muulta? Tule tietoiseksi tästä tuntemuksesta.

Hengittää rauhassa muutaman kerran syvään.

Seuraavaksi voit tunnustella miltä kosketuksesi tuntuu käsiäsi vasten: hellältä, kovalta, vaativalta, lempeältä vai joltain muulta? Tule tietoiseksi kosketuksestasi. 

Hengittää rauhassa muutaman kerran syvään.

Hiero käsiäsi yhteen rauhallisesti ja tietoisesti. Kittää käsiäsi siitä, mitä kaikkea ne ovat tänään tehneet ja mahdollistaneet.

Hengittää rauhassa muutaman kerran syvään.

Siirry koskettamaan käsivarsia kevyin, rauhallusin painalluksi. Hengittäen rauhallisesti samalla sisään ja ulis.

Lopuksi halaa itseäsi ja kiitä siitä, että annoit itsellesi lahjaksi aikaa ja tämän halauksen. 💜

MiiA

Tanssissa on mun juuret

Tämän aamun spotify-listan biisin Suutele suulle (Elastinen) sanat pysäytti. Kuuntelin kappaleen useampaan kertaan ja kahmin siitä virrannutta voimaa. Miten osaisin ottaa itseeni laulun sanoman ja elää tätä hetkeä täysillä.

Nyt on takana päivän askareet ja ynnään yhteen mitä koin ja kenet kohtasin. Töissä olin onnekas saadessani kohdata työystäväni pitkän tauon jälkeen. Olla läsnä kiireettä - ajatuksella.

Illalla ohjasin Tanssin Kosketus -työpajan Turun kansantanssin ystävien Kumppampäi-tanssiryhmälle. He ovat syksyn aikana harjoitelleet ohjelmistoonsa uusia tansseja, joissa kosketuksella tärkeä rooli. Tanssien koreografiasta vastaa Eikku Haahti, kappaleiden sanoituksista Eeva Purosalo ja sävellyksistä Jari Paavola. Minulle esitettiin mahdollisuus työstää ryhmän kanssa kosketuksen olemassaoloa tanssissa.

Ryhmä on itselleni tuttu vuosien takaa. Osan nykyisistä tanssijoista tunnen omilta lapsuusvuosilta. Ihana päästä heidän kanssaan kokeilemaan uutta ja katsoa mitä kosketuksen tarkempi tarkastelu mahdollisesti tuo heidän omaan tanssiinsa sekä harjoiteltavaan koreografiaan.

Ryhmän työskentely oli avointa ja keskustelevaa. Välillä teki mieli hypätä mukaan joukkoon ja kokea ryhmän voima ja heidän toisilleen antama tuki. Ohjasin harjoitukset oman kehon kuuntelusta parin ja ryhmän kanssa tehtäviin kosketusharjoituksiin. Tunteet nousivat pintaan olemalla läsnä heidän kokemuksissaan.

Pyysin osallistujilta palautetta tuntien jälkeen. Kaikki olivat valmiita avamaan kokemustaan ja sitä miltä kosketus tuntui. Merkityksellisiä pohdintoja. Kosketuksen ja koskettamisen kokeminen on aina henkilökohtainen ja ainutlaatuinen kokemus. Siinä ei ole oikeaa tai väärää. Kosketus on ikään kuin ankkuri siihen hetkeen: läsnäoloa - itsensä ja toisen huomioimista. Monet asiat rakentuvat limittäin. Kosketus nivoo niitä yhdeksi.

Illan aikana esiin nousi erilaisia tunteita. Kosketus nostatti pintaan ikäviä ja hyviä kokemuksia sekä kysymyksiä. Saadusta palautteesta oli ilo poimia ne kirjoitusten kohdat, joista huomaa että kosketus on antanut uutta pohdittavaa: miten kosketan tai haluan koskettaa toista, miten huomion kiinnittäminen kosketukseen muutti tanssin tunnelmaa tai miten kosketus antoi hyväksytyksi tulemisen tunteen.

Tänään olen kiitollinen, että sain kohdata juuri nämä ihmiset ja juuri tälla tavalla.

Tärkeitä ja merkityksellisiä hetkiä. Kiitos kaikille 💜