Anna veden kannatella ja tanssin kuljettaa

Muutama viikko vierähtänyt eteenpäin. Kesäkuun helteet ja sen myötä lämmenneet järvet ovat antaneet mahdollisuuden heittäytyä veden kannattelemaksi. Olen sukeltanut ja hyppinyt laiturilta. Juonut uidessa puhdasta järvivettä. Ollut yhtä veden energian kanssa. Heittäytyminen ja hassuttelu ovat tuoneet iloa, mikä tälläkin hetkellä kuplii sisälläni vaikka istunkin koneen ääressä kirjoittamassa.

Miten hyvältä heittäytyminen tuntuikaan!

Heittätytyminen edellyttää luottamusta. Veteen hyppääminen: luottamusta että alla on tarpeeksi vettä,  uimataitoon ja siihen, että löytää tien pinnalle. Lapsuuden temmellykset ja sitä kautta syntynyt kokemus olivat kasvattaneet luottamukseni jotta näin vuosien jälkeenkin uskaltauduin heittäytymään veden kannattelemaksi.

Viimeksi kun kirjoitin, kerroin konseptista jota kehitän -  Tanssin Kosketus -seuratanssikonseptin luominen — kosketuksen ja läsnäolon merkitys paritanssissa oli tanssi- ja liiketerapia opintojeni kehitystehtävän aihe. Luin kehitystehävän, jossa loppusanoiksi olen kirjoittanut "Tanssin Kosketus -konsepti on se mitä tulen viemään eteenpäin."

Päättäväistä kirjoitusta. Tanssin Kosketus.

Nyt tanssiopetuksen kautta kokemusta kartuttaneena ja kevään antaessa tilaa unelmille, olen palannut asiaan uudestaan. Ne teemat joita itse rakastan, ja joista itse saan voimaa nivoutuvat näin yhdeksi. "Tanssin Kosketuksen lähtökohtana on tukea seuratanssia kehotietoisuuden, läsnäolon ja kosketuksen merkityksen tunnistamisen kautta." Yhdistän tanssia rakastaville tai tanssia oppimaan haluaville uudenlaisen tavan lähestyä paritanssia.

Heittäydyn tanssin pyörteisiin uudella tavalla. Minua kannattelee tanssi ja ihanat ystävät, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet tämän askeleen ottamisessa. Kiitos <3 Seuraavista askelista lisää myöhemmin mutta Turun seudulla tunnit alkavat syksyllä. <3 Ihanaa!

Kiireettömyys kasvattaa uutta

Yhtenä viime viikon aamuna, kuten niin monena aikaisempanakin aamuna, kävin kävelyllä. Kello oli juuri ja juuri yli kuusi, kun ajatuksissa palaset loksahtelivat kohdilleen. Olin samaan aikaan vanhan ja uuden äärellä.

Valmistuin Seuratanssiperusohjaajaksi (Susel) muutama vuosi sitten. Sitä ennen olin kouluttautunut tanssi- ja liiketerapeuttiseksi ohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen olen ohjannut seuratanssia niin Sekahaku ry:n kuin Auranlaakson kansalaisopiston kautta. Olen nauttinut valtavasti tanssin ilon jakamisesta, tanssijoiden onnistumisista ja hyvän vuorovaikutuksen muodostamisesta ryhmäläisten kanssa. Olen pyrkinyt maustamaan tunteja niillä aihioilla joita itse koen paritanssissa tärkeiksi: läsnäolo, toisen kuunteleminen ja vuorovaikutus. Näiden osa-alueiden tukena usein on oman kehon tunteminen, arvostaminen ja kunnioittaminen. Tanssi- ja liiketerapian perustutkinnon lopputyönä syntyi aikanaan aihio Tanssin Kosketus. Viime vuodet se on itänyt ajatuksissa -kypsynyt. Ja nyt, tuona aurinkoisena kesäaamuna se lähestulkoon huusi sisälläni, että "tee minut näkyväksi".

Sisäinen ääni, polte ja innostus on kasvanut päivä päivältä ja tästä alkaa matka - tunnen sen. Innostus konseptin suunnitteluun kasvaa. Samalla sisällä huhuilee epävarmuus, jonka tässä hetkessä kutsun mukaan matkalle. Katsotaan mitä tulevan pitää mutta sen tiedän, että tämän ahaa-elämyksen mahdollisti aika, oleminen ja epätietoisuuden hyväksyminen.

Miia

Minkä haluan kasvavan, mistä olen valmis luopumaan?

Katson taaksepäin kuluneita kymmentä viikkoa. Kertaheitolla tuttu arki muuttui aivan erilaiseksi. Aloitin työt kotoa käsin ja tuunasin itselleni työpisteen jos toisenkin. Kalenteri tyhjentyi rysäyksellä. Se olisi saattanut tuntua kamalalta ellen olisi aloittanut menojen karsintaa oma-aloitteisesti jo alkuvuodesta.

Nyt kun mietin kuluneita viikkoja, minussa herää haikeus. Arki palaa pikkuhiljaa kohti uutta normaalia. Elinpiiri laajenee ja alan täyttää kalenteria uusilla menoilla. Vai alanko sittenkään? Kevät avasi silmäni monelle uudelle ajatukselle ja toiveelle. Unelmat ovat nyt ainakin yhden askeleen lähempänä toteutumista. Hektisen arjen hiljentyessä ja sulkeutuessa kuin sipuli sykkyrälle, alkoi elämässäni itää uudet tuulet. Oli helpottavaa antaa vanhojen asioiden jäädä tai etsiä uudet väylänsä toteutuakseen. Aurinkoinen kevät kutsui ulkoilemaan. Varhaiset aamulenkit, auringon nousun seuraaminen, kevään herääminen ja lintujen laulut. On ollut huikeaa nähdä, miten kevään valoisus toden totta lisääntyy silmissä.

Hiljentyminen on puhutellut minua pidempään. Kehon kuunteleminen - ja mielen yhteys. Päätin, että aloitan meditoinnin. Enää ei ollut yhtään tekosyytä sanoa ettei ole aikaa. Aikaa oli. Puuttui vain priorisointi ja sisäisen äänen arvostus.  Loput olivat kiinni itsestä ja siitä, miten pitkälle kunnioitin sitä ääntä joka sisälläni pyysi - hiljennä!

Koomista sinänsä, että ajassa jossa niin moni perustavanlaatuinen lakkaa toimimasta, mieli pyytää lisää rauhaa. Minä istuin ja hengitin. Päätin, että haluan kohdata itseni joka päivä. Sellaisena kuin olen. Nämä muutamat pienet päätökset - kävelyretket ja hiljentyminen, tuntuvat jo nyt suurilta. Ne ovat tekoja, jotka ovat seurausta itseni kuuntelemisesta. Ne ovat myös tekoja joiden kautta asetan omat rajani suhteessa ympäristöön. Ollakseni minä, tarvitsen aikaa olla vuorovaikutksessa luonnon, läheisten ja itseni kanssa.

Sen vuoksi ja niin helposti haikeus ottaa vallan. Jos palaankin takaisin vanhaan, osaanko ja pystynkö kuuntelemaan enää itseäni samalla tavalla? Osanko asettaa rajat ulkoisten vaatimusten ja sisäisten tarpeiden ristiaineessa. Osaanko säilyttää tasapainon? Pelkään, että unohdan ja hävitän sen mitä olen juuri nyt oppinut ja kokenut hyväksi.

Olen valmis luopumaan kiireestä ja ottamaan vastaan hiljentymisen ja sitä kautta syntyvän täyteläisyyden. Haluan, että kun kymmenen vuoden päästä katson taaksepäin, voin todeta, että tänä kevänä kylvin ravitsevia siemeniä <3

Muutosten keskellä

Istun hetken ja katson ulos ikkunasta. Kevään aurinko on painumassa mailleen. Luonto hiljentyy lepoon. Kirjoitan vielä - muutamia sanoja paperille.

Huomenna on viimeinen etäkoulupäivä. Suhtaudun sitä ristiriitaisin tuntein. Otamme askeleen lähemmäksi vanhaa normaalia, uutta tulevaa. Mitä se onkaan? Muutoshetket ovat itselleni vaikempia. Yritän luoda muutoksessa uuden rytmin. Tutun vaikkakin ehkä uuden kaavan, jotta asiat pysyvät selkeinä ja toistettavina. Ylihuomenna palaamme lapsiperheessä takaisin lähikouluarkeen. Vanha rytmi palaa takaisin. Se, josta jossain määrin halusi pitää kiinni kun arki muuttui. Miksi nyt sekin tuntuu vieraalta?

Yhdeksän viikkoa etäkoulu- ja etätyöarkea takana. Kokonaisuuden pyörittämisessä on ollut omat haasteensa. Viikkoihin on mahtunut niin epätoivon, kiukun, riittämättömyyden kuin myös ilon, keveyden ja rakkauden tunteita. Oma kalenteri tyhjentyi yhdessä yössä monenkirjavista suunnitelmista ja tapaamisista. Olin kevättalvesta jo aloittanut omaehtoisen kalenterin perkauksen, ja loppujenkin suunnitelmien pyyhkiytyessä pois tunsin samalla huojennusta. Kaipasin asioita, kuten tanssia, mutta tiesin että se ei häviä mihinkään.

Mikä tässä uudessä muutoksessa pelottaa? Elämä perheen kesken on tuonut itselleni turvaa ja olen pystynyt valinnoillani vaikuttamaan omaan turvallisuuden tunteeseen. Aika, jota oli äkkiä yllinkyllin lisää, on löytänyt uomansa ja täyttynyt lähiperheen kanssa vietettävästä ajasta. Kaunis aurinkoinen kevät on johdatellut metsäretkille ja puutarhaan. Valoisat illat olen istunut satukirjaa lukien ja omaan päiväkirjaa kirjoittaen. Perheen kesken olen viettänyt lähemmin aikaa ja se tuntuu hyvältä. Näistä hetkistä en haluaisi luopua.

Toivon, että uusi normaali tulee vastaan pienin askelin ja että pystyn totuttelemaan siihen pienin askelin. En halua kiirettä ja tiukkoja aikatauluja. Haluan pitää tämän levollisuuden, mitä kevät on kaikessa myllerryksessään minulle osoittanut.

Luottaen huomiseen,

MiiA

<3 <3 <3

Kosketuksen monimuotoisuus

Kosketus sen monimuotoisuudessaan kiehtoo minua ja luen siihen liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta. Lokakuussa järjestän Turussa työpajan, mikä on rakennettu läsnäolon ja myönteisen kosketuksen ympärille. Aihe on tärkeä, sillä koen kosketuksen tärkeäksi osaksi lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta. Myönteisen, odotuksettoman ja läsnäolevan kosketuksen kokemukset helposti rajoittuvat varhaislapsuuteen, jolloin halaukset, silittelyt ja sylin tarjoaminen on luonnollista. Ihminen tarvitsee kosketusta elämän eri vaiheissa. Aikuisuuden myötä kosketustavat, niiden merkitykset, tavat ja tavoitteet laajenevat. Kosketuksella on merkittävä rooli aikuisten välisten romanttisten ja seksuaalisesti suhteiden muodostumisessa. Kosketustapojen laajentuessa koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen muuttuu ja ehkä jopa kokemusmaailmaltaan kaventuu.

Kosketus on luonnollinen osa ihmisen elämää ja sillä on merkittävä rooli ihmisten välisten vuorovaikutustilanteiden ja suhteiden syntymisessä. Kosketuksen äärelle syventyneenä olen saanut huomata miten monin eri tavoin kosketusta kuvataan ja kuinka monia eri tapoja on lokeroida ja jäsentää sitä monimuoista kosketuksen kirjoa, jonka ympäröimänä elämme. Haastavaksi kosketuksesra kirjoittamisen ja puhumisen tekee se, että kosketustapoja on erilaisia ja jokainen kosketustapa pitää sisällään hetkeen sidotun tarkoituksen ja merkityksen. Se minkälainen suhde koskettajalla ja kosketettavalla on toisiinsa vaikuttaa siihen, miten kosketus tulee tulkituksi ja koetuksi. Olemme siis sanomattomien viestien, tulkintojen ja tunteiden äärellä.

Myönteisen ja läsnäolevan kosketuksen työpajassa kunnioitamme sitä ajatusta, että jokainen kosketus on viesti. Se, mitä työpajan kosketusharjoituksilla haluamme viestittää on nähdyksi tulemisen ja arvostuksen sanoma. Sellaiselle, mikä ei odota vastapalvelusta tai toivo jotain asiaa tapahtuvaksi myöhemmin. Aamupäivä on pyhitetty pyyteettömälle ja odotuksettomalle kosketukselle sekä niille ajatuksille ja tunteille, jotka mahdollisesti nousevat esiin läsnäolon ja hiljentymisen myötä.
Tila ja osallistujat yhdessä rakentavat hetkestä turvallisen, jolloin jokaisella on mahdollisuus rentoutua ja kokea myönteisen kosketuksen voima.

Tervetuloa mukaan. Lisätietoa Läsnäolon & myönteisen kosketuksen työpajasta löydät tapahtuman sivuilta:
https://www.facebook.com/events/448964692499503/

MiiA

Kehomuisti - vuoropuhelu itseni kanssa

Sade hakkaa saunamökin peltikattoon. Muutin matkaofficen saunatupaan, jossa tiiliseinästä huokuu lämpö ja seinälaudoista puun tuoksu. Jalat peiton alla ja sormet näppäimillä tapailen kehokokemusta, mikä jätti pureksittavaa tuleviin päiviin.

Olen nuoresta tytöstä asti käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti vyöhyketerapiassa. Palaan hänen luokseen ajoittain kun kehoni kolkuttaa ja mieli etsii vastauksia. Vuosien aikana olen tiedostanut kehon ja mielen yhteyden sekä sen, miten herkästi oma kehoni toimii tulkkina sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Asian tiedostaminen on yksi askel, mutta oppipolku keho-mieli yhteyden parissa on loputon. Satuhierontaohjaajana toimiminen sekä tanssi- ja liiketerapian opinnot ovat vahvistaneet ymmärrystä tästä synkronismista.

Kosketus - lempilapseni, josta puhun eri yhteyksissä. Näen kosketuksen osana kaikkea ympärillämme olevaa. Kosketus on läsnä siellä, missä olemme yhteydessä elollisen luonnon kanssa. Koskettaa ja tulla kosketetuksi. Yksinkertaista, mutta mitä syvemmälle kosketukseen perehtyy, sitä monivivahteisemmaksi asia rakentuu .

Kävin hierojalla. Olen löytänyt loistavan hierojan, josta huokuu kunnioitus asiakasta kohtaan, läsnäolo ja rauhallisuus. Juuri sitä, millä tavoin haluan tulla kohdatuksi. Ympäröivä seesteisyys antaa itselleni tilaa kuunnella, mitä kehoni minulle kertoo.
Viime kerralla havahduin siihen, miten kävin vuoropuhelua oman kehoni kanssa. Koin, että siinä missä hieroja löysi kipeitä  kohtia, halusi kehoni kertoa minulle jotain. Osittain löysin vastaavuuksia kipukohtien ja tunnelukkojen kanssa. 

Nielin havahtumisen kautta silmäkulmaani pyrkineet kyyneleet. "Vahva nainen kantaa asiansa suorin selin" - oli ajatus, mikä piti huolta siitä, että havainnot jäivät itselle. Olisin kuitenkin halunnut lausua ne ääneen.
Onneksi päiväkirja on neutraali kuuntelija, jolle voin kokemuksen jakaa. Kannustan siihen myös muita. Ajatukset ja tuntemukset on hyvä saada purettua ulos.

Voiko kosketus kokemuksena olla näin vahva?
Miksi? Miksi kosketuksen nostamat tuntemukset ja ajatukset jäivät sanomatta?
Miksi koin tarpeelliseksi sanoa ne ääneen?

Kyllä, kosketus voi olla lempeä ankkuri läsnäoloon ja tietoisuuteen omasta kehosta. Menneistä tapahtumista ja tuntemuksista. Jälkikäteen asiaa mietittyäni, olen sitä mieltä, että pelko häpeästä ja nähdyksi tulemisesta estivät sanojen tulemisen ulos. Kokemuksen jakaminen tuntui paljastumiselta.

Kosketus menee niin syvälle kehomuistiin, että sieltä nousevat asiat eivät aina ole kevyemmästä päästä. Tietoisuuteen nousevien tuntemusten sanoittaminen tuntuu pelottavalta, mutta samalla tarpeelliselta. Puhuminen, kirjoittaminen, maalaaminen tai liike -tanssi, antavat asioiden väliin ilmaa ja etäisyyttä, mikä helpottaa asioiden jäsentämisessä itselle. Itse päädyin kirjoittamiseen.

Kehokokemus konkretisoi minulle sen, kuinka kaunis ja herkkä asia kosketus on. Se saattaa kehomuistin syövereistä nostaa esiin mitä herkimpiä ajatuksia ja tunteita.

Kiitos kosketuksen. Kosketuksen muotojen ja olemassaolon tutkimisen kautta itsetuntemukseni on kasvanut intohimoksi ymmärtää ja oppia lisää itsestä ja elämästä.