perjantai 9. elokuuta 2019

Kehomuisti - vuoropuhelu itseni kanssa

Sade hakkaa saunamökin peltikattoon. Muutin matkaofficen saunatupaan, jossa tiiliseinästä huokuu lämpö ja seinälaudoista puun tuoksu. Jalat peiton alla ja sormet näppäimillä tapailen kehokokemusta, mikä jätti pureksittavaa tuleviin päiviin.

Olen nuoresta tytöstä asti käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti vyöhyketerapiassa. Palaan hänen luokseen ajoittain kun kehoni kolkuttaa ja mieli etsii vastauksia. Vuosien aikana olen tiedostanut kehon ja mielen yhteyden sekä sen, miten herkästi oma kehoni toimii tulkkina sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Asian tiedostaminen on yksi askel, mutta oppipolku keho-mieli yhteyden parissa on loputon. Satuhierontaohjaajana toimiminen sekä tanssi- ja liiketerapian opinnot ovat vahvistaneet ymmärrystä tästä synkronismista.

Kosketus - lempilapseni, josta puhun eri yhteyksissä. Näen kosketuksen osana kaikkea ympärillämme olevaa. Kosketus on läsnä siellä, missä olemme yhteydessä elollisen luonnon kanssa. Koskettaa ja tulla kosketetuksi. Yksinkertaista, mutta mitä syvemmälle kosketukseen perehtyy, sitä monivivahteisemmaksi asia rakentuu .

Kävin hierojalla. Olen löytänyt loistavan hierojan, josta huokuu kunnioitus asiakasta kohtaan, läsnäolo ja rauhallisuus. Juuri sitä, millä tavoin haluan tulla kohdatuksi. Ympäröivä seesteisyys antaa itselleni tilaa kuunnella, mitä kehoni minulle kertoo.
Viime kerralla havahduin siihen, miten kävin vuoropuhelua oman kehoni kanssa. Koin, että siinä missä hieroja löysi kipeitä  kohtia, halusi kehoni kertoa minulle jotain. Osittain löysin vastaavuuksia kipukohtien ja tunnelukkojen kanssa. 

Nielin havahtumisen kautta silmäkulmaani pyrkineet kyyneleet. "Vahva nainen kantaa asiansa suorin selin" - oli ajatus, mikä piti huolta siitä, että havainnot jäivät itselle. Olisin kuitenkin halunnut lausua ne ääneen.
Onneksi päiväkirja on neutraali kuuntelija, jolle voin kokemuksen jakaa. Kannustan siihen myös muita. Ajatukset ja tuntemukset on hyvä saada purettua ulos.
Voiko kosketus kokemuksena olla näin vahva?
Miksi? Miksi kosketuksen nostamat tuntemukset ja ajatukset jäivät sanomatta?
Miksi koin tarpeelliseksi sanoa ne ääneen?

Kyllä, kosketus voi olla lempeä ankkuri läsnäoloon ja tietoisuuteen omasta kehosta. Menneistä tapahtumista ja tuntemuksista. Jälkikäteen asiaa mietittyäni, olen sitä mieltä, että pelko häpeästä ja nähdyksi tulemisesta estivät sanojen tulemisen ulos. Kokemuksen jakaminen tuntui paljastumiselta.
Kosketus menee niin syvälle kehomuistiin, että sieltä nousevat asiat eivät aina ole kevyemmästä päästä. Tietoisuuteen nousevien tuntemusten sanoittaminen tuntuu pelottavalta, mutta samalla tarpeelliselta. Puhuminen, kirjoittaminen, maalaaminen tai liike -tanssi, antavat asioiden väliin ilmaa ja etäisyyttä, mikä helpottaa asioiden jäsentämisessä itselle. Itse päädyin kirjoittamiseen.

Kehokokemus konkretisoi minulle sen, kuinka kaunis ja herkkä asia kosketus on. Se saattaa kehomuistin syövereistä nostaa esiin mitä herkimpiä ajatuksia ja tunteita.
Kiitos kosketuksen. Kosketuksen muotojen ja olemassaolon tutkimisen kautta itsetuntemukseni on kasvanut intohimoksi ymmärtää ja oppia lisää itsestä ja elämästä.