Mindfulnessopettajani Maria mainitsi yhdessä koulutuspäivässä siitä, miten ajatuksemme rakentavat toisesta ihmisestä, asioista ja ilmiöistä tarinan. Näemme asiat ja ihmiset oman kokemuksen, tulkinnan ja mielikuviemme kautta. Muodostamme kuvan: mitä ja minkälaisia he tai ne ovat.
Marian herättämän ajatuksen saattelemana olen miettinyt, että miten rakkaus näyttäytyy mielikuvien ja hetkessä olemisen kehyksessä. Pystymmekö ja osaammeko rakastamaan toista ihmistä sellaisena kuin hän on, vai rakastammeko sittenkin sitä mielikuvaa, jonka olemme hänestä luoneet? Ja koska viimeksi päivitimme tuon mielikuvan? Tässä hetkessä, viikko sitten vai jo vuosia aikaisemmin?
Ollessamme erillään toisesta ihmisestä, saatamme suunnitella yhteistä tulevaa iltaa, viikonloppua tai loma-aikaa. Luomme ajatuksissa illuusion siitä mitä odotamme tapahtuvan. Kun tuo hetki koittaa, saatamme kohdata pettymyksen: hän ei ollut, sanonut, tehnyt tai kokenut asiaa samalla tavalla kuin olin mielessäni asian kuvitellut menevän. Koemme pettymyksen. Mikä pettymyksen tuotti? Toinen ihminen vai mielikuvamme hänestä ja tulevista tapahtumista?
Ajatuksemme ovat kuvia, lauseita ja sanoja. Ympäristömme ruokkii ajatuksiamme. Katsomme elokuvia, tv-ohjelmia ja seuraamme sosiaalista mediaa. Monesta kanavasta tulvii informaatiota: jäsennämme ja rakennamme niiden palasista omia unelmiamme. Ulkoapäin tulevat kuvamaailmat eivät aina ole koko totuus. Uskomme kuitenkin siihen mitä näemme. Emme välttämättä osaa tai halua kuvitella ja luoda asioita joita emme näe. Näemme täydellisiä lomapäiviä, ihania kokemuksia ja saavutettuja unelmia. Mitä on näiden kauniiden kuvien takana?
Miten tämä pohdinta kuvista liittyy rakkauteen? Ajattelen, että kun tulemme tietoiseksi itsestämme ja omista tunteista ja ajatuksista, pystymme paremmin erottelemaan sen, mikä on totta siinä hetkessä ja mikä on mielikuvien tuotetta. Ihmissuhteessa tämä kuvastaa tietoisuutta sille, että minä itse ja tuo toinen ihminen muuttumme koko ajan. Elämä on muutoksessa niin ihmisen sisäisenä kokemuksena, että ulkoapäin.
Siinä missä omat kokemuksemme ei ole sama kuin me itse, ei myöskään toisesta ihmisestä luomamme kuva ole hän. Jokainen kokemus, ajatus tai tunne muuttaa meitä. Olemme alati muuttuvia kokonaisuuksia. Miten voimme tuntea ihmisen kun oma ja hänen maailmansa ovat alati muuttuvat? Kun sanomme, että rakastan sinua, mitä oikeasti rakastamme? Tunnemme jonkin osan hänestä: ehkä sen johon tutustuimme tavatessamme tai ehkä sen, mikä tuli näkyväksi kun viimeksi keskustelimme.
Odotukset saattavat määrittää tiedostamattamekin olemassaoloamme. Toimimme täyttääksemme sitä odotusten luomaa paikkaa, joka ihmiset meistä rakentavat. Haluamme tulla hyväksytyksi. Mitä tapahtuisi jos voisimme olla vapaita elämään omana itsenämme eikä niistä odotuksista tai maailmankuvista käsin, josta olemme alkaneet elämäämme rakentaa. Mitä jos meillä olisikin kaikki ne mahdollisuudet laatikon ulkopuolella?
Rakkaus on vapautta tuntea itsensä kokonaisena, ilmenentää itseään sellaisena kuin olen ja tulla rakastetuksi niin kuin jokainen hetki olisi ensimmäinen. Rakastaminen on sen hyväksymistä, että ihminen vierelläni muuttuu ja kiinnostusta ja halua oppia tuntemaan tämä kokoajan uutta oppiva, tunteva ja kokeva ihminen. "Mitä sinulle kuuluu tänään, Rakas?"
Rakkaus on oleva hetkessä. Kohdatessa kumppanimme, ystävämme, lapsemme aina uusin silmin: ilman ennakkoajatuksia, valmiita olettamuksia. Tällöin voimme rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Joka hetki ainutlaatuisena ja kokonaisena omana itsenään. Silloin meillä kummallakin on mahdollisuus olla se keitä me olemme.
MiiA