Voimaeläin, voimakivi tai voimapaikka - pysähdyn jokaisen sanan kohdalla ja mieleeni tulee vahva kuva omasta voimaa antavasta elementistä. Palaan niiden luokse kun tarvitsen tukea, viisautta, rauhaa ja rohkeutta.
Yksi voimallisista elementeistä itselleni on sukuni tarina. Se, jonka olen kuullut isoäidiltäni hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Se on tarina, johon olen yhdistänyt luottamuksen elämään. Sodan jälkeen jäljellä oli torppa ja kolme lusikkaa. Hän uskoi parempaan huomiseen. Yhdessä isoisäni kanssa he lähtivät rakentamaan elämää: kotia, perhettä ja maata. Omalla panoksellaan.
Sukuni tarina luo minussa uskon siihen, että elämä on elämisen arvoista. Isovanhempani luottivat, että he pystyvät tarjoamaa omille lapsilleen turvallisemman ja eheämmän tulevaisuuden, mitä heillä itsellä oli ollut.
En tiedä missä menee tämän tarinan totuus ja missä menee mielikuvitukseni rakentama illuusio. Tarina antaa kuitenkin itselleni voimaa, sillä tiedän elämän olleen hyvin erilainen 95 vuotta sitten. Arki oli muuta kuin mitä tässä ajassa elämme. Elettiin kädestä suuhun. Työtä tehtiin eläkseen - kirjaimellisesti. Työ oli konkreettista ja näkyvää. Työ oli ruumiillista ja fyysisesti raskasta.
Luin jokin aika sitten Teemu Syrjälän Facebook-päivityksen, jossa hän avasi ajatuksiaan nuotiotulen voimasta ja sen ympärillä olevan valon ja varjon sylistä. Nuotiot läpi ihmisen historian ovat ottaneet kantaakseen ihmisyyden salat ja sukupolvien tarinat. Nuotion ympärillä on jaettu kokemuksia ja viisautta. Koettu erilaisia tunteita: itkut ja naurut. Nuotio on yhdistänyt sukupolvia.
Syrjälän kirjoituksessa minua herätteli ajatus siitä, miten nuotio on ollut aikoinaan paikka, jonka äärellä on kerrottu sukujen tarinat. Jaettu kokemuksia ja viisautta läpi sukupolvien. Vieläkin nuotiotulen äärellä yhdistyvät mennyt ja tuleva. Se on paikka, jossa voi kuulla ja tulla kuulluksi.
Iltanuotion leimussa voi piiloutua valon ja varjon syleilyyn. Voi tuijottaa tulta ja todeta elämän jatkumon. Voi olla hiljaa ja kuunnella mielen tarinoita tai hiljentyä sielun syvyydelle. Voi kuunnella vastaapäätä istuvan kulkijan tarinaa ja antaa kertomuksen kolahtaa syvälle niin, että kyynel valahtaa silmäkulmasta. Voi rohkaistua avaamaan sielunsa syvimmät tuntemukset ja raastavimmat kokemukset ja saada osakseen myötätuntoa.
Tarinat ovat merkityksellisiä. Sukuni tarina voimaannuttaa ja luo uskoa silloin kuin en tiedä mitä kohti mennä. Epäilyksen hetkellä voin palata taaksepäin ja löytää voimaa siitä epätietoisuudesta jota isovanhempani elivät. He elivät elämäänsä tehden sen minkä tiesivät tärkeäksi. Joskus varmasti myös sen mikä oli pakko.
He kirjoittivat itse elämänsä tarinan, mikä syntyi elämällä. Syrjälä nostaa tekstissään esiin huomion siitä, että nykyään tarinamme tulee ulkoa päin. Katsomme ja kuuntelemme televisiota, sosiaalista mediaa ja rakennamme niiden kautta sitä elämää, jonka uskomme olevan totta. Kerromme asioista mitä tapahtui jossain muualla kuin omassa elämässämme. Mitä tapahtuu sisällämme. Se tarina jää vieraaksi. Nuotiotulen äärellä on ollut ja on tänäkin päivänä paikka kuunnella, tulla kuulluksi ja tuntea tarinan voima sisällään. Minkälainen on sinun tarinasi? Mistä sinä ammennat voimasi?
MiiA
