Tarina saa hymyn huulille. Tarinassa kaikki on mahdollista. Tyttäreni kertoi äidinkielen kirjoituksestaan. Miten annetut aiheet eivät kiinnostaneet, vaan hän valitsi omansa. Kirjoituksesta tuli niin hyvä, että opettaja luki sen koko luokalle. Tarina kertoi kahvikupista.
Istun lattialla kuten niin usein aamuisin. Yhteys maahan - kannattelee ja antaa tukevan alustan. Tämän aamun meditaatio harjoitti hellittämistä. Perhe alkaa heräillä kokoontuen olohuoneeseen. Siitä alkaa tarina. Jäänkö kuuntelemaan mitä toisilla on kerrottavanaan? Miten he heräävät alkavaan päivään ja mitä ajatuksia uusi päivä heissä herättää. Uskallanko vain hengittää ja antaa hiljaisuuden ympäröidä meidät pian sarastavaan aamuun? Kuuntelenko hiljaisuudesta syntyvää tarinaa?
Tuo aamuinen kertomus herätti itsessäni iloa. Lapsen rohkeus valita oman tarinansa aihe. Kirjoittaa siitä, mikä innosti häntä. Lopputulos oli hyvä ja opettajakin luki sen ääneen. Tarinan aiheella ei ollut väliä. Hyvä tarina syntyi innostuksesta ja luottamuksesta omaa ääneen.
Sen on elämä vuosien varrella minulle opettanut. Oman äänen kuuntelu on kaiken kantava voima ja samalla niin hauras taito, minkä niin helposti kadottaa ympäröivien äänten sekamelskaan: ympäristön asettamiin odotuksiin, muiden ihmisten tarpeisiin ja totuttuihin tapoihin.
Oman sisäisen äänen kuuntelu vaatii myös rohkeutta. Uskallanko kuunnella sisäistä ohjausta ja tulla näkyväksi sellaisena kuin olen? Valita polun jonka tarinan kertominen inspiroi. Tarinan, josta tulee niin hyvä, että se inspiroi muitakin. Vai valitsenko valmiiksi annetun tarinan?
Ihailen niitä, jotka uskaltavat elää oman sisäisen äänen ohjauksessa. Heistä huokuu ilo ja rauha sekä luottamus. Heillä on se jokin, ainutlaatuinen suhde elämään. Voimaan, joka mielestäni tekee elämän merkitykselliseksi. Voimaan, jota etsin.
MiiA