Osallistuin edellisviikonloppuna OAMK avoimen ammattikorkeakoulun Paritanssilabra opintoihin Tampereella. Opintojen tavoitteena oli syventyä paritanssin mahdollisuuksiin kokeillen, tanssien ja keskustellen. Kouluttajina toimivat Anni Heikkinen, Anssi Kirkonpelto ja Liisa Kontturi-Paasikko.
Osallistujaryhmä oli heterogeeninen kokonaisuus pitkän linjan tanssijoita, juuri hetki sitten tanssipolkunsa aloittaneita, vuosien kokemuksen omaavia seuratanssiopettajia sekä muutaman vuoden tanssiohjauksia tehneitä kuten kirjoittanut itse.
Kahden viikonlopun antina omasta ohjaajan ja tanssikokemuksen näkökulmasta nostan tässä kirjoituksessa koulutusviikonloppuun välissä palautettujen väliaikatehtävien purun ja siitä syntyneet keskustelut.
Yksi mieleenpainuvista puheenvuoroista oli yhden viejän kokemuskertomus oman kumppaninsa kanssa tanssimisesta.
Hän kertoi tanssihetkestä, jossa huomasi että tanssiystävä oli valovuosien päässä vaikka tanssiteknisesti tanssi sujuikin hyvin. Arvokas huomio siitä, miten aistimme toinen toisistamme tunnelmia ja olotiloja. Aistimme sitä energiaa mikä virtaa välillämme.
Tanssisylissä aistimme herkemmin tuon energian olemassaolon. Kutsumme sitä läsnäoloksi. Huomion suuntaamiseksi oman kehonliikkeen kautta yhteiseksi liikkeeksi - tanssiksi. Huomion suuntaamisessa yksinkertaisesti keskitymme siihen hetkeen, jossa olemme. Keskitymme askeleisiin, vasteen kautta syntyvään dialogiin tanssipari kanssa. Ikäänkuin pysähdymme hetkeen, mikä samaan on aikaan liikkeessä.
Usein mietimme mikä saa aikaan sen kuuluisa flown-tilan. Hetken, jossa parin kanssa tanssiminen sujuu kuin unelma. Tässä esimerkissä toinen tanssijoita oli huomannut, että yhteisestä tanssista puuttui se mansikka kakun päältä.
Toisilleen näin läheiset tanssijat uskaltavat, voivat ja pystyvät ottamaan asia puheeksi. Hellävaroen - tottakai. Ehkä toisen mieltä painaa jokin, tanssilattialla näkyy paljon tuttuja kavereita tai jostain muusta syystä asettuminen tanssisyliin ei onnistu sillä kertaa.
Arvostan kertomuksen jakaneet viejän avoimuutta tuoda huomionsa yhteiseen keskusteluun. Läsäolosta on alettu puhumaan enemmän seuratanssin eri yhteyksissä. Asia itsessään ei ole uusi, sillä niitä unohtumattomia tanssihetkiä on koettu ennenkin. Nyt siihen on kiinnitetty enemmän huomiota ja rakennuspalikka tuon flown löytämiselle on tunnistettu.
Tuo kyseinen rakennuspalikka toimii eri vuorovaikutustilanteissa ja hetkissä omanlaisellaan tavalla. Se ei ole automaatio eikä se tule osaksi tanssia tavoitteellisen pyrkimyksen kautta. Tämä seikka tekee kokemuksesta niin ainutlaatuisen. Läsnäolon yksi olemassaolon perusta on odotuksettomuus. Niin itseä, omaa tanssia kuin tanssiparia kohtaan. Ikäänkuin keskustelisit toisen kanssa ja sanoina toimii liike. Keskustelussakaan et tiedä mitä toinen on sanomassa. Kuuntelet, koet ja vastaat. Olet siinä hetkessä.
Tanssiterveisin Miia
