Rakkaudessa on kaikki. Se on ylitsevuotava voima - tunne ja kokemus, jonka äärellä nöyrtyy ja on kiitollinen.
Media lyö kasvoille jokaisella minuutilla, kun avaan somealustan ja antaudun sen vaikutusvallalle. Ihmisten syvät pelot huutavat hyökkäävinä, voimakkaina mielipiteinä jokaisessa mediapostauksen kommenttikentässä. Pelot ovat naamioitu oikeudesta sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisuun. Niiden ei tarvitse kantaa vastuuta seurauksista. Tavoitteena on oman egon, erinomaisuuden ja oikeuden esiin nostaminen sekasorron hinnalla. Toivon maailmaaan rauhaa ja hengitän.
Yritän ymmärtää mistä tämä mielivaltaisuus nousee? Nähdä eri näkökulmista, erilaisten elämän kohtaloiden kautta. Asioiden takana on ajatus meistä ja heistä. Sisäpiiristä ja ulkopiiristä. Sinne kuuluvista ja sen ulkopuolelle jätettävistä. Kaiken takana on voima, mikä nostaa itsensä jalustalle voidakseen tehdä kahtiajaon - erottelun hyväksyttyihin ja hylättyihin. Ego. Sillä on kova ääni.
Mitä on rakkaus? Se mistä kaikki puhuvat ja jota elokuvien mukaan jokainen meistä etsii? Minulle rakkaus on läsnäoloa, kunnioitusta ja empatiaa. Se on itsensä kohtaamista ja toisesta välittämistä. Se on omien rajojen löytämistä ja kaiken olemassaolevan kunnioittamista. Se on oman rajallisuuden hyväksymistä ja avautumista äärettömyydelle. Se on kävelemistä puoliväliin vastaan, vaikka toinen ei koskaan saapuisikaan. Se on hiljentymistä elämässä.
Vai onko tuo sittenkin sanahöttöä? Onko rakkaus sittenkin tunne, jolla pitelemme itsellemme tärkeitä ihmisiä lähellä? Onko se liima, jolla vuoraamme ympärillemme suojamuurin itsemme kaltaisista kanssakulkijoista? On helppoa rakastaa itsensä kaltaista eli ikään kuin itseään toisessa. Ympärillä olevat tärkeät ihmiset peilaavat samoja arvoja, asenteita ja asemaa, jossa itse olen. Yltääkö rakkaus heihin, joilla on eri näkökulma elämään, jotka eivät puhu samaa kieltä tai jaa samaa historiaa? Tässä ajassa on myönnettävä, että rajaton rakkaus on osalle median kommenttipalstoilla kirjoittaville epätosi. Suojamuurin sisällä oleville riittää rakkautta, muut jääköön ilman.
Erilaisuus pelottaa. Muutos pelottaa. Kaikki muuttuu. Kaikki olemme erilaisia. Sattumalta synnymme johonkin, minkä joku on arvottanut joksikin. Yritämme pysyä hengissä niillä eväillä mitä perhe, yhteiskunta, globaali maailma ja historissa tehdyt päätökset ovat pohjaksi luoneet. Me joilla on hyvät matkaeväät, haluamme vielä enemmän. Rakastamalla kaikkia, annamme heidänkin täyttää reppunsa, joille sattuma ei ole ollut yhtä suosiollinen.
Suurin niistä on rakkaus. Se pistää katsomaan omia pelkoja silmästä silmään ja kysymään onko pelkoni tarina tosi? Mitä jos sattuma olisi kohdallani vienyt eri aikaan ja paikkaan. Hyväksyisinkö sen ja antaisin toisten ihmisten pelon määrittää elämäni?
Sanotaan, että rakkaus on ylitsevuotavaa ja se on kaikkialla. Se on elämää kannatteleva voima, kaiken olemassa olevan alku ja loppu. Uskallammeko rakastaa?